Maailma on pelastettu, ainakin puheissa. Kumpulan Kampuksen 375-vuotisjuhlaseminaarissa oli ilo kuulla lähes parikymmentä napakkaa puheenvuoroa vajaassa kolmessa tunnissa. Huippututkijoita, elinkeinoelämän ja poliittisten päättäjien edustajia.
Maailmassa riittää toden teolla pelastettavaa. Selväksi tuli, että ihminen voi omilla teoillaan aiheuttaa maailman kuudennen joukkotuhon. Nykymenolla kulutamme vuonna 2050 luonnonvaroja noin 2,5-4:n maapallon verran. Hölmöläisten hommaa ja ahneuden anarkiaa.
Suomella on omat murheensa. Pian rapautuvat kaikki: niin rakennukset, infra kuin yhteiskunnallinen luottamuskin.
Maailmanpelastus on loistava bisnes
Urakkaan kannattaa kuitenkin ryhtyä, sillä maailman pelastaminen on järkevää ja mahdollista. Ja kuten Jan Vapaavuori korosti: ”Maailmanpelastus tulee olemaan suunnattoman hyvä bisnes.” Eikä kannatella viivytellä, sillä esimerkiksi ilmastonmuutokseen reagoiminen tulee sitä kalliimmaksi, mitä hitaammin sen teemme.
Kautta maailman tarvitaan systeeminen muutos. Jo Einstein totesi: ”Emme voi ratkaista ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne.”
Monet ovat vakuuttuneita siitä, että pelastaja on iso D eli digitalisointi. Se etenee kuin juna. Yhä lähempänä on aika, jolloin tietokonetta ei enää pysty laittamaan pois päältä.
Ex-Nokia-pomo, nykyinen supersijoittaja Tero Ojanperä korosti, että kaikki lähtee kuluttajien käyttäytymisen muutoksesta. Digitalisaatio tarjoaa siihen huimat mahdollisuudet ja kätevät työkalut. Mobiili- ja pilviteknologian avulla kuka tahansa voi tehdä innovaatioita entistä pienemmillä kustannuksilla ja jakaa ne hetkessä globaaleille markkinoille.
Digitalisointi paljastaa veronkiertäjätkin
Uber kuljettaa jo nyt miljoonia ihmisiä omistamatta yhtään autoa. Itse ajavat autot mullistavat liikenteen kymmenessä vuodessa.
Älykäs sähköverkko vie kestävään kehitykseen. Digitalisointi demokratisoi ja virtualisoi lääketieteen. Satelliitit ovat maapallon sykevyö, jonka avulla etsitään jo Etelä-Euroopassa jopa veronkiertäjiä, toistaiseksi aika vaatimattomalla menestyksellä.
Tämä kaikki on tietysti suunnaton haaste yliopisto- ja tiedemaailmalle, jossa tarvitaan enemmän dynaamisuutta ja vähemmän byrokratiaa. Yritysten ja yliopistojen on löydettävä paremmin toisensa, sillä ”raha tuottaa tietoa ja tieto rahaa”.
Mari Vaattovaaran johtama maailmanpelastusseminaari oli loistava alku paremmalle dialogille. Vuoropuhelu ei kuitenkaan riitä, tarvitaan vuorovaikutteista ja monitieteistä yhteistyötä. On koottava kaikki mahdollinen osaaminen, jotta syntyy tuotteita ja ekosysteemejä, joissa hintalappu ja kestävyys ovat kohdallaan.
Enemmän intohimoa, vähemmän komiteoita
Juha Salmi
Tutkimuksessakin tarvitaan ennen kaikkea innostusta ja ennakkoluulottomuutta. Kosmologian professori Kari Enqvist muistutti, että esimerkiksi sähköä ja verkkoselainta ei keksitty valtion mahtikäskystä komiteatyönä, vaan ne lähivät tutkijoiden henkilökohtaisesta uteliaisuudesta ja intohimosta.
Hyvä tutkija mukautuu siihen mitä mitataan. Erinomainen tutkii sitä, mikä on yhteiskunnallisesti kiinnostavaa ja merkittävää. Ja osaa kertoa tuloksistaan niin, että muutkin ne ymmärtävät.
Ja entäs sitten, kun maailma on pelastettu? Enqvistiä lainaten: ”Toivottavasti käteen jää jotain pelastamisen arvoista.” Mutta kuka senkin mittaa?
