Finlandia-talossa 14.11.2017 järjestetty KIRA-foorumi kokosi lähes 600 kiinteistö- ja rakentamisalan ammattilaista kuulemaan puheenvuoroja alan muutoksesta sekä kaupungistumisen vaikutuksista.

Yksi tilaisuuden pääpuhujista oli Helsingin pormestari Jan Vapaavuori. Hänen mukaansa kaupunkien kasvu ei aseta esteitä maakuntien menestykselle. ”Suomessa pitäisi keskustella aktiivisesti kaupunkipolitiikasta, jotta voidaan tehdä harkittuja päätöksiä vauhdittamaan kaupunkien menestystä”, Vapaavuori totesi.

Kaupungistuminen on Vapaavuoren mukaan muutosvoimana niin suuri, että sitä vastaan on turha taistella: isoja muutoksia on jo tapahtunut ja tulee tapahtumaan, halusimme niin tai emme. Esimerkiksi Helsinki on kasvanut vuosittain noin 7 000 – 8 000 asukkaalla ja tänä vuonna kasvu voi jopa ylittää 10 000 uuden asukkaan rajan. ”Kasvun keskellä on hyvä käynnistää esimerkiksi erilaisia smart city -hankkeita, joiden avulla on mahdollista rakentaa parempi Helsinki sekä uusille että vanhoille kaupunkilaisille”.

Lue tiivistelmä seminaarin tunnelmista ja puheenvuoroista.

Juha Salmen juontaman tapahtuman päätteeksi yleisö sai äänestää suosikkinsa nuorten KIRA-Akatemialaisten liiketoimintaideoista, Avustimme liiketoimintaideoita havainnollistavien videoiden suunnittelussa ja viimeistelyssä. Eniten ääniä sai moduulirakenteinen väliaikaiskylä Muuvi.

Katso kaikki KIRA-Akatemialaisten videot täältä.

 

Share This