Rakennusvirheet hallitsevat rakentamisesta käytävää keskustelua. Rakennusala saa tästä syyttää paljolti itseään, koska alalla rehottaa vaikenemisen ja mielensäpahoittamisen kulttuuri. On juututtu altavastaajan asemaan ja selittelijän rooliin.
Ei haluta, uskalleta tai osata kertoa vahvuuksista ja saavutuksista, unelmista puhumattakaan. Kunnianhimoiset keskustelunavaukset puuttuvat. Alan viestintään tarvitaan rohkeutta, edelläkävijyyttä ja innostunutta start-up-henkeä.
Ihmiset viettävät elämästään yli 90 prosenttia rakennetussa ympäristössä. Asuvat ja asioivat. Tekevät työtä, harrastavat ja oleskelevat. Liikkuvat ja ovat paikoillaan. Valvovat ja nukkuvat.
Rakennettu ympäristö antaa työtä yli puolelle miljoonalle suomalaiselle. Luulisi, että tällä kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaisjoukolla olisi luonnostaan luonteva vuorovaikutus rakennetun ympäristön käyttäjien kanssa.
Vaan kun ei ole. Kommunikointi käyttäjien ja suuren yleisön kanssa on arkailevaa, jopa pelokasta. Alan koulutuskaan ei anna siihen juuri minkäänlaisia valmiuksia.
Brändit mieluummin juodaan kuin rakennetaan
Ala on panostanut kiitettävästi ammattimedioihin, mutta kuluttajaviestintä on ollut retuperällä. Taudin kuvaan kuuluu sekin, että brändit loistavat poissaolollaan. Tämä koskee niin yrityksiä, tuotteita kuin henkilöitäkin. Brändit on perinteisesti totuttu mieluummin juomaan kuin rakentamaan.
Maineen parantamiseen ei ole oikotietä, koska maine perustuu tietoihin, kokemuksiin, asenteisiin, tuntemuksiin ja uskomuksiin. Niin on kuin siltä näyttää ja miltä tuntuu. Imagokampanjoista on laiha lohtu, jos sanat ja teot eivät vastaa toisiaan.
Tässä tilanteessa pelkkä tiedon tuottaminen ja jakelu ei riitä. ”Tarvitaan ajatusjohtajia ja avointa viestintää, jossa otetaan kantaa ja visioidaan, herätetään tunteita ja kerrotaan tarinoita”, kuten viestintäkonsultti Susanna Isohanni Rakennuslehdessä kirjoittaa.
Kiinteistö- ja rakennusalan kärkihahmojen, nykyisten ja tulevien, on laitettava persoonansa peliin. Heiltä kaivataan enemmän rohkeita kannanottoja ja avauksia, vähemmän kestovalittelua byrokratian jähmeydestä ja kaavoituksen hitaudesta.
Tarvitaan visonäärisiä alan ja sen radikaalin kehittämisen puolestapuhujia. Kyky ilmaista itseään ymmärrettävästi ja herättävästi ei ole pahitteeksi. Kärsivällisyys ja paksunahkaisuuskin ovat tervetulleita ominaisuuksia.
Mielipidejohtajien rintamalla ei ole viime aikoina ollut tungosta muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Tämä on sääli aikana, jolloin esimerkiksi sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuksia uskottavan ja aktiivisen henkilöbrändin rakentamiseen. Itse kukin voi halutessaan olla oma mediansa.
Herääkin kysymys: onko vaikeneminen tietoinen valinta? Jos on, onko se viisas valinta? Vai tukkiiko pörssiin listautuminen yritysjohtajien suut?
Menestystarinoita vai menetystarinoita?
Tuppisuisuus harmittaa, koska alalla olisi tarjottava massamedioiden ruokkimien menetystarinoiden rinnalle monia kiistattomia menestystarinoita. Suomalainen rakentaminen on monilla osa-alueilla maailman huippua, ei vähiten tietomallintamisen ja digitalisaation hyödyntämisessä.
KIRAHubin ja sitä edeltäneen KIRA-digi-hankkeen vauhdittamana alalle on syntynyt dynaamisten ja ennakkoluulottomien start-up-yritysten ekosysteemi. Toivottavasti se tuo tullessaan myös uudenlaisen, avoimen ja innostuneen viestintäkulttuurin.
Sitä oireilee hienolla tavalla Isännöintiliiton uuden toimitusjohtajan Mia Koro-Kanervan haastattelu ja henkilökuva Suomen Kuvalehdessä. Hän haluaa tehdä isännöinnistä, tuosta mainemittausten alimman kastin alasta kymmenessä vuodessa yhden halutuimmista ammateista. Ehkä siinä samalla suomalaiset oppivat rakastamaan verojen lisäksi putkiremontteja.
Rakkausjohtajaksi kutsutusta Miasta kannattaa monen yritys- ja järjestöjohtajan ottaa esimerkkiä. Räväkkä, inspiroiva, huumorintajuinen ja empaattinen. 2020-luvun vaihtoehto vaikeneville excel-johtajille.
JUHA SALMI
