Rakentamisen laatuteko -kilpailun ratkaisi vuonna 2017 ennen kaikkea vahva laatuasenne ja asiakaslähtöisyys. Kansanedustaja Eero Heinäluoma valitsi voittajiksi Constin maalarin Jean Lindströmin ja Peabin nuoren työmaatiimin. Heinäluoma korosti valintaperusteissaan myös perinteistä ammattiylpeyttä ja tulevaisuuteen katsovaa innovatiivisuutta.Kilpailun järjesti edellisen vuoden tapaan Rakennusteollisuus RT yhteistyössä Rakennusliiton, Rakentamisen Laatu RALA:n ja Rakennuslehden kanssa. Osallistuimme kilpailun suunnitteluun ja viestintään, kahdeksan finalistin valintaan ja tuotimme heidän esittelyvideonsa.

 

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma valitsi työntekijöiden sarjan voittajaksi Constin maalarin Jean Lindströmin, joka sai eniten ääniä myös yleisöäänestyksessä.

– Jean Lindström on erinomaisen tinkimätön oman ammattijäljen tekijä. Hän näkee työmaalla vaivaa hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi ja uskaltaa sanoa esimiehilleenkin, kuinka asiat kannattaa tehdä. Toivon, että hänen esimerkkinsä tarttuu meistä aivan kaikkiin, ei pelkästään rakennusalalla työskenteleviin, Heinäluoma perusteli valintaansa.

Työnjohdon sarjassa Heinäluoma palkitsi Peabin kolmihenkisen työmaatiimin jäsenet Tytti Nurmisen (25), Juho Tammisen (24) ja Kim Mäkiruohon (29).  Heinäluoma korosti valinnassaan yhteistyön ja avoimen tiedonkulun merkitystä sekä kosteudenhallinnan aktiivista huomioimista jokapäiväisessä työssä. Se konkretisoituu päivittäin tehtävässä turvallisuuden ja kosteudenhallinnan tarkastuskierroksessa. Tämä ”Mestarin vartti on helppo tapa havainnoida mahdollisia puutteita. Käytäntö on, että havaitut ongelmakohdat korjataan saman päivän aikana, jos mahdollista, niin jo kierroksen aikana.

Lue lisää Rakentamisen laatuteko 2017 -kilpailusta ja katso tuottamamme finalistien esittelyvideot!

 

Share This